Kokemuksia elävästä elämästä

13 vuoteen ei keittiön viemäri ole nikoitellut, mutta nyt sitten kävi niin, että edes pari pulloa viemärikemikaaleja eivät menneet läpi. Ennen sitä tietenkin avasin kaiken avattavissa olevan, mutta vika ei ollut näkyvissä viemäriputkissa vaan jossain kauempana. Ei sitten voinut muuta kuin laittaa sähköpostia omistajalle ja kertoa, mitä on tehty ja mikä oli lopputulos. Pitkät pyhät olivat tulossa ja ruuanlaitosta ei olisi tullut kyllä yhtään mitään, koska tiskaaminen ei onnistuisi ilman tämän asian korjaamista.

Omistaja ilmoitti, että klo 11:00 maanantaina tulisi handyman. Ei kun takaisin töistä kotiin ja 20 min. sovitusta ajasta myöhässä ovelle tupsahti tunisialainen pikku-ukko, jolla ei ollut mitään työkaluja mukanaan. Se seisoskeli aikansa ja kyseli mistä olen kotoisin ja missä olen töissä sen sijaan, että olisi katsonut viemäriongelmaa. Sitten lopulta oli pakko sanoa, että haloo, minulla on kiire takaisin töihin, voisitko nyt katsoa, miten tästä edetään. No, vaikka jo kerroin avanneeni kaiken ja käyttäneeni viemärikemikaaleja, hän tietenkin avasi kaiken hyvin verkkaisesti uudelleen. Sitten totesi, että vika on vähän pidemmällä, eikä tehnyt elettäkään asian eteen. Alkoi pikemminkin kyselemään, että olenko naimisissa ja missä perheeni on. Hyvä luoja sentään!

Lopulta alkoi meikäläisen pinna kiristyä ja pyysin miestä heti soittamaan jollekin, joka tulisi avaamaan tukoksen, jos hän ei siihen kerran pysty. Pitkän ajan päästä hän soitti johonkin firmaan, josta joku tulisi kahden tunnin varoitusajalla homman hoitamaan. Vielä hän väitti, että he todennäköisesti avaavat tukoksen paineella auki ja mahdollisesti systeemi pitää vetää keittiön ikkunasta sisään. Ihan varmaan joo. Sehän olisi ensimmäinen vaihtoehto, kun asun 5. kerroksessa. Huoh.

Siinä odotellessä näytin tälle ”super” handymanille tuplalasien välistä kokonaan huurtuneen keittiön ikkunan, joka pitää vaihtaa sekä käsiin murenevan liesituulettimen lamppujen pidikkeet, jotka alkavat olla jo vaarallisia, sillä joudun tukemaan lamppuja paksuilla kumiputkien palasilla, etteivät osu lampun suojuksiin ja kuumenna niitä. Liesituulettimen tämä taituruuden ihme yritti aukaista, mutta eihän hänellä ollut niitä työkaluja, joten lainasin omiani. Avattiin se sitten osittain, jotta vika selviäisi, mutta sanoin, että liesituulettimen merkin perusteella hän voisi tilata uuden osan, joten on turha avata koko roskaa nyt. Onhan hän sentään talon ”handyman” ja pitäisi tietää asiat. Onneksi en antanut hänen sitä kokonaan avata, sillä näkyi jo päälle, ettei tämä ”ihmemies” olisi saanut hökötystä takaisin paikoilleen.

Olin jo niin raivona, että teki mieli kahvia, joten oli pakko tarjota hänellekin. Hän alkoi raapustaa minulle paperille nimeään ja puhelinnumeroaan, että voin soittaa hänelle, mitä ikinä hommaa kotonani tarvitsisi tehdä. No ihan varmana tosiaan soitan!!! En todellakaan käsitä, millaisia hommia tämä MacGyver on edes kykenevä tekemään. Sitten melkein työnsin miehen ovesta ulos, kun omistaja tuli käymään, sillä en kertakaikkiaan enää jaksanut kyseistä turhanpuhujaa.

Vaan kannatti odottaa. Klo 15:30 ovelle saapui tähän asti varmaan komein ja erittäin kohtelias belgialainen nuorimies, jonka olen nähnyt. Hänellä oli mukanaan sähköllä käyvä viemärirassi ja hän alkoi välittömästi hommiin. Olin ennen tätä ollut siskon kanssa netissä ja jätimme kamerani auki, että hänkin näkisi, miten homma toimii. Siskolla oli tietenkin mikrofoni kiinni, ettei hänen kommenttinsa kuuluisi tänne. Vähän siskoa nauratti toisessa päässä, kun meikä oli ihan hämillään ja hermona niin komeasta viemäripojasta. Ja homma todella pelitti!

Kaveri teki todella hyvää työtä ja siivosi jälkiään niin antaumuksella, etten voinut muuta kuin nauraa ja pyytää, että tulisi jo pois sieltä kaapista. Kyllä minä siivoan sotkut. Ja kaikki tämä iloisella mielellä. Kysyin, mitä hän haluaisi juoda. Tarjolla olisi Cocista, Spritea, Perrier Lemonia, olutta, viiniä ja shamppanjaa. Sisko repesi shamppanjan kohdalla. Onneksi hänen mikrofoninsa oli kiinni. No, en tietenkään ollut tosissani shamppanjan suhteen. Vai olinko? Lopulta tarjosin Perrier Lemonia ja olin tosi iloinen, kun joku vihdoin osaa tehdä jotain kunnolla ja on vielä upea ilmestys.

Oli ihan pakko ottaa hänestä valokuva (luvan kanssa), sillä minulla ei ole ollut koskaan miestä kaapissa. Uusi kokemus tämäkin. Eikä sitten muuten harmittanut enää yhtään, että joutui ottamaan koko työpäivän saldovapaaksi!

Asiakkaat

Tuli marras-huhtikuun vaihteessa käytyä Gootin kanssa jälleen Meksikossa. Tällä reissulla emme käyneet uimassa delfiinien kanssa, liitelemässä Parasailingiä tai raunioita katsomassa. Ainoat rauniot olivat omat naamat aamulla kylpyhuoneen peilissä. Joten tämä oli vain rantaloma ja vähän shoppailua. Tosin minä piipahdin pariin otteeseen SPAn hierontatarjontaa kokeilemassa.

Yhtenä iltana sentään kävimme kauppakadulla ostoksien lomassa syömässä. Oli vähän outo paikka, sillä asiakkaita ei ollut paljon ketään, silti palvelu oli alle normiasetusten. Lisäksi Visalaskuun oli kirjattu 100 pesoa tippiä, kuitenkin tarjoilija moneen otteeseen muistutti meitä, että tipit pitää sitten antaa käteisenä. Pakkohan sille oli jotain jättää, vaikka vähän me katsottiin sitä kuittia, että nyt on jotain pielessä. Tosin, kuvan perusteella siellä joku vieläkin odotteli laskuaan, heh.

Pysähdyimme shoppailujen välissä rinksulle ja paikan baarimikko vastaili minulle kovin töykeästi, tiedustellessani espanjaksi toivomiamme juomia. Saimme mitä pyysimme ja vähän hämilläni kerroin Gootille tapahtuneesta. Jossain vaiheessa ohimennessään baarimikko vielä tuiskahti minulle, että ”Mitäs siinä hymyilet?”, kun hymyilytti joku meidän omista, varsin päättömistä jutuista. Olin ihan ällikällä lyöty, joten oli pakko kysyä asian taustat. Selvisi, että kaverin mielestä olin espanjalainen, sillä puheessani oli Katalonian aksentti. Mistähän sellaisen lienen hankkinut, sillä kaikki espanjalaiset sanovat minulla olevan Málagan aksentin? Kerroin sitten olevani kylläkin suomalainen. Ja kielten opiskeluaikana ei Suomessa paljon meksikolaisia kieltenopettajia näkynyt. Joten espanjalaisia ne kaikki olivat. Selvisi myös se, että espanjalaisiin kohdistui aika paljon negatiivista asennetta, ei pelkästään historian vuoksi, vaan myös heidän Meksikossa tekemien liiketoimien vuoksi. Lisäksi taksikuski tiesi kertoa, että espanjalaiset ovat ylimielisiä, kohtelevat ala-arvoisesti paikallisväestöä ja kuulema vielä kehtaavat väittää tuoneensa meksikolaisille kulttuurin, josta heidän olisi syytä olla kiitollisia. Taksikuski jatkoi, että ”Minkä kulttuurin? Ai espanjalaisten kulttuurin, kun olivat ensin meksikolaisten oman kulttuurin tuhonneet?”. Jatkossa muistin aina kertoa olevani Suomesta :).

Tällä reissulla ei sikainfluenssasta näkynyt jälkeäkään. Ilmeisesti maailmalla rummutettu turha hysteria oli kadonnut taivaan tuuliin. Maanjäristys siellä kyllä oli, vaikkei se meihin vaikuttanutkaan, sillä se tapahtui meistä varsin kaukana. Gootti kyllä väitti, että hänen sänkynsä sinä aamuna tärisi, mutta se kyllä varmaan johtui ihan jostain muusta tärinästä, kuin maanjäristyksestä, sillä järistyksen aikaan olimme meressä uimassa.

Olimme varanneet itsellemme V.I.P matkan, että pääsisimme haluamaamme hotelliin ja saisimme erikoisen hyvää palvelua. Edellisenä vuonna sama hotelli oli matkatoimiston normaalilla lomakohdelistalla, tänä vuonna piti ostaa V.I.P. matkatoimiston matka. En voi väittää, että V.I.P palvelu olisi ollut mitään ihmeellistä, joten vastaisuudessa on ihan yksi lysti, ottaako sellaisen vai ei. Comfort Class -palvelut me vain saimme ja vähän enemmän jalkatilaa. Niinkuin kaikki muutkin siinä luokassa matkustavat.

Kaiken kaikkiaan oli kiva päästä vähäksi aikaa pois Belgiasta, sillä edellisestä reissustani olikin aikaa jo 9 kk, mikä alkoi jo näkyä stressinä. Se on nyt vain ihan tosiasia, että minun on välillä päästävä täältä pois.

Oikein mukava joulu Suomesta tulleiden ystävien kanssa on takana ja uusi vuosi alkoi ilman erityistä juhlintaa, ellei yhtä konjakkilasillista lasketa. Senkin nautin Koskelan kauhun kanssa Skypessä keskustellessani.

Olin vähän väsähtänyt joulun jälkeen, sillä minulle henkilökohtaisesti olisi ollut mukavampaa lähteä jouluksi muualle ja istahtaa jossain hotellissa valmiiseen joulupöytään, sillä tämä vuosi on ollut varsin työntäyteinen. Mutta rakensin joulun sitten ystäviäni varten kotiini, tosin kinkkua en hankkinut ja he onneksi toivat joululaatikot mukanaan. Minussa kun ei ole oikein kokin vikaa. Joka tapauksessa on ihan mukavaa katsella kuusta ja joulun koristeita vielä jonkin aikaa. Kuusen pois heittäminen on sekin oma rituaalinsa, sillä tässä maassa on ilmoitettu päivät, jolloin sen voi tehdä, tosin minulla ei ole kyseisistä päivistä tietoakaan. Pitää vain kurkkia, milloin kuusia alkaa ilmestymään roskien noutopaikalle (eli talon eteen).

Yleensä näissä vierailuissa on aina omat koukeronsa, elleivät vieraat itse oikein puhu kieliä tai uskalla ovesta ulos vaikkapa kävelylle ilman seuraani. Oma-aloitteisuus olisi aika kova sana, sillä kaikkia kun ei voi tai edes pysty miellyttämään, niin siitä saattaa joillekin tulla sellainen tunne, ettei olisi tervetullut tai että emäntä on tylsä. Niin tai näin, kaikki meni kuitenkin hyvin, kauppoja kierreltiin ja kävimme kerran myös ystäviä tapaamassa paikallisessa Irkkupubissa. Autokin sai vähän ulkoilua.

Ystäväpariskunnalle ostin molemmille muiden lahjojen lisäksi kiinalaisen hieronnan. Kiinalaisneidoilla kyseisessä paikassa on varsin vahvat kädet ja he löytävät akupisteet ja kipeät paikat kuin ihmeen kaupalla varsin nopeasti. Rouva, joka ei koskaan ole käynyt hieronnassa, oli oikein tyytyväinen ja iloinen, mies ei ilmeisesti niinkään paljoa, mutta olipahan tuo ainakin uusi kokemus. Itselleni tilasin relax hieronnan saman päivän illaksi, kun vieraani lähtivät ja kyllä minun mielestäni se vain on ihana tapa rentoutua.

Minulla on kummallisesti perhosia vatsassa uuden vuoden vuoksi. Se on yleensä merkki siitä, että jotain kivaa tulee tapahtumaan. Mielelläni luotan tähän intuitioon.

Toivotan kaikille oikein iloista ja menestyksellistä uutta vuotta 2010.

Joulun hommat alkaa nyt olla hanskassa. Kuusen otin sisään jo sunnuntaina, että tietäisin, mitä olin ostanut, sillä kukkakauppias valitsi sen ja se tuotiin sellaisessa sukassa perjantaina. Maksun suoritin vasta maanantaina. Se on iso, mutta mielestäni vähän harva, mutta ajaa asian. Kodin siivous ja koristelu on tehty ja jouluvieraatkin ovat koneessa matkalla Brysseliin.

Koneen piti lähteä Helsingistä klo 07:35, mutta lähtö onnistui vasta klo 09:00. Syynä ei ollutkaan lumipyry, vaan se, että koneeseen törmäsi auto. Tai näin ainakin minulle viestitettiin. Näillä näkymin laskeutuminen on arvioitu tapahtuvaksi klo 11:45.

Siksi sovimme vieraiden kanssa, että hyppäävät kentältä taksiin ja tulevat, sitten kun tulevat, eikä minun tarvitse roikkua kentällä odottelemassa, jos vielä jotain viivästyksiä sattuisi. Hyvä niin, mikäs täällä joulun tunnelmissa on odotellessa.

Belgiassakin on ollut oikein iloisesti lunta ja paikoin -8,5 astetta pakkasta, jonka vuoksi autoni on ollut tallissa koko tämän ajan. Toivottavasti se vielä käynnistyy, jos pitää lähteä jonnekin kauemmas kauppoihin kiertelemään. Tosin, olen jo aika hyvin oppinut käyttämään vakuutusyhtiön Assistance palvelua, joka tulee käynnistämään auton puolen tunnin varoitusajalla. Enkä varmasti ole kaupungin ainoa auton omistaja, jolle näin käy. Täällä ei vain tarvitse autoa, kun julkisilla homma hoituu ihan kiitettävästi, eikä tarvitse roikkua ruuhkissa.

Tänävuonna olen ollut työkiireiden vuoksi saamaton, sillä en ole lähettänyt ainuttakaan joulukorttia. Ne on kyllä ostettu, mutta näyttää siltä, että lähetänkin ne vasta ensivuonna. Huoh, ei vain ole ollut aikaa. Pitää varmaan aloittaa jo kesällä rustaamaan osoitetarroja valmiiksi, ettei jää viimetippaan.

Toivotan kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2010.

Sain vihdoin aikaiseksi irtisanoa siivoojani. Tämä belgialainen rouva on ollut minulla 1,5 vuotta ja on ollut kyllä aika tehokas. Mutta tehokkuuden nimissä hän myös teki pari reikää olohuoneen mattoon, särki uuden 14,4V rikkaimurin, heitti yhden maton kysymättä roskiin, pesi hellasta osan numeroista, kylppärisarjan saippuatelineen lienee pudottanut, kun ei pysy nestesaippua enää sisällä ja muuta mukavaa. Olisi hän voinut edes mainita, että näin on käynyt. Hän myös muutti osan keittiöstä kodinhoitohuoneeseen, senkin ihan kysymättä, tarvitsenko ehkä niitä kamoja. Nyt sitten keikun tikkailla kodinhoitohuoneessa niitä noutamassa, sitämukaa, kun niitä tarvitsen. Kerran hän väitti, että uusi imurini on rikki. Yksi pistoke ei vain toiminut, sillä se olisi pitänyt erikseen laittaa päälle. Joopa.

Nämä syyt eivät ehkä vielä kaada maailmaa, mutta tulin tähän päätökseen sen jälkeen, kun aika usein on Cappuccinokone ollut koko päivän päällä ja aivan tulikuumana puhissut itsekseen, kun illalla tulen töistä kotiin. En luota laitteiden paloturvallisuuten ihan noin paljon. Ja kaikkein painavin syy päätökseeni oli se, että kotini turvalukko ei ole useinkaan ollut lukittuna. Jos siis joku tulee väkisin sisään, eikä turvalukko ole päällä, voi hyvinkin olla, että vakuutus voi korvauksista olla kanssani eri mieltä.

Joten tänään sitten iloisesti tervehdin imuria ja sanoin, että nyt mennään sitten siististi eteenpäin eikä enää ryskätä niin, että seinänkulmista palat irtoilee. Niin, sekin vielä. Eikä muuten harmittanut ollenkaan omia nurkkia siivoilla, johan tuo käy jonkinasteisesta aerobicista.

Siskontyttöni lähetti minulle Zumban, jota näin alkuun jaksoin suorilla tehdä vain vaivaisen ensimmäisen jakson. Siihen pitää kyllä päästä kiinni, mutta latinorytmit taustalla ovat ihan reippaan mukaansatempaavia. Niitä on 4 DVD levyä, että jos vaikka jouluun mennessä olisin ne pariin kertaan ehtinyt käydä läpi. Saa nähdä, kauanko tämäkin innostus kestää.

Ostin vuosia sitten monitoimikuntolaitteen vierashuoneeseen. Se on sellainen iso laite, josta riittää painoja aina 100 kiloon saakka. On taljat ja muut hilavitkuttimet. Maukkis, jonka aviomies sen kävi asentamassa ja joutui sen kanssa puuhastelemaan pari kolme iltaa, joskus kyselee, että käytänkö masiinaa. No käytän tietenkin! Laitan siihen hengarissa niitä vaatteita kuivumaan, joita ei voi laittaa kuivuriin. Tosi näppärää. Ja käyttöä se on sekin!

Telenetin teknikon tilasin myös tarkistamaan digiboxin asennuksia, sillä olen maksanut vähän yli 3 viikkoa kanavista, jotka eivät oikein näy. 20 sekunnin pätkissä on kurja katsella leffoja. Tietokoneen modeemi siirtyi siinä samalla television viereen. Teknikon mielestä ne olivat aivan väärin kaikki asennettu. Mutta anteeksi vain, se oli Telenetin oma teknikko, joka ne viimeksikin kävi pari vuotta sitten asentamassa.

Kyllä ne kanavat sieltä nyt sitten näkyvät jotenkin, mutta en usko, että kaikki meni ihan nappiin, sillä ko. kanavat näkyvät vain siten, että DVD recordering antenni on irti. Joopa. Minulla on kuitenkin DigiTV, joka vastaanottaa TV lähetykset ilman digiboxia (ei tallentava) ja tarvitsen toistaiseksi televisiota näinkin, sillä täällä löytyy vielä kanavia, joita voi tallentaa DVD recordering muistiin sillä aikaa, kun istun kääntämässä lappuja työpaikalla. Joten jatkan antennileikkiä ja hyvä tulee. En jaksa enää tuosta valittaa, sillä ilmeisesti inhimillisen sekaannuksen vuoksi jouduin odottelemaan kyseistä teknikkoa niin maanantaina kuin tiistainakin klo 08:00-13:00 välisen ajan. Ja ottamaan turhaan puoli päivää flexivapaata. Joten enää en odottele ketään. Paitsi joulupukkia.

Koskelan kauhu käväisi kuun alussa toiseksi vanhimman tyttärensä kanssa Brysselissä. Olipa mukavaa nähdä heidät livenä (ei vain Skypessä) sitten viime joulun.

Heti lentokentällä jättäydyimme virvokkeille ja vaihdoimme kuulumiset ilman, että tavaroita puretaan matkalaukuista tai jokin muu ylimääräinen hösääminen olisi juttelua estänyt. Kotimatkalla taksi ei taaskaan suostunut ajamaan Naton kautta vaan seisoimme ruuhkissa, niinkuin oikein kuskille ennustin. On se kumma, että asiakas ei saa päättää, mitä kautta ajetaan. Tämä kun ei ole ensimmäinen kerta, kun väännän taksikuskien kanssa asiasta kättä.

Kun pääsimme kotiin, tuli Oben ja toinen ystävätär vierailulle. Nälkäiset söivät uunissa haudutettua kanaa ja virvokkeet maistuivat tietenkin kaikille. Ja siitä sitten ystävättäreni kuskasi meidän baariin, jossa tapasimme muitakin Koskelan kauhun tuttuja.

Lauantaiaamuna suuntasimme lähimpään ruokakauppaan, sitten hajuvesiostoksille ja sieltä vielä vaatekauppoja kiertelemään keskustaan. Illalliselle menimme suoraan shoppailemasta, sillä kaikilla alkoi olla jo niin nälkä, ettei enää olisi jaksanut kodin kautta lähteä syömään. Ihanan väsyneinä saavuimme kotiin ihmettelemään ostoksien määrää, sillä se kaikki kama ostettiin vain parissa tunnissa. Se tosiaan oli vauhdikasta shoppailua, jollaisesta minä pidän.

Sunnuntaina heräsin kahvin tuoksuun, mikä on aika mukava tapa herätä. Koskelan kauhun vein iltapäivällä pedikyyriin ja jalkahierontaan, sillä aikaa minä opetin nuorelle neidolle ranskankielisen pankkiautomaatin käyttöä. Sitten annoin korttini hänelle ja sanoin, että saa nostaa 50€ jos ihan itse, ilman apuani, sen sieltä saa kiskottua. Ja niin oli neito ollut tarkkaavainen opetuksen ajan, että pian iloisesti heilutteli seteliä käsissään. Niin sitä pitää. Ajelutin häntä vielä moikkaamaan ystävääni, mutta sitten olikin aika viedä auto kotiin ja noutaa Koskelan kauhu hoidoista, jonka jälkeen suuntasimme baariin paria ystävää moikkaamaan. Oli oikein iloinen iltapäivä ja ajoissa palauduimme kotiin, sillä vielä oli hommia, joita piti hoitaa.

Olin joskus luvannut Suomesta ostamani mokkanahkatakin Koskelan kauhulle, joka vähän joka mutkassa on jaksanut asiasta muistuttaa. Nyt oli se hetki, että hän sen sitten sai. Ajanpuutten vuoksi ehdimme koluta vaatekaappejani vain vähän, eikä suunniteltua kierrätystä ehditty suorittamaan. Mutta seuraavalla kerralla sitten.

Lähtöpäivän aamuna vieraat suuntasivat vielä kauppaan tuliaisia hankkimaan ja sitten lähdimme lentokentälle. Tällaiset pikaisetkin käynnit tekevät viikonlopusta oikein iloisen ja on mukavaa vaihtelua tähän työntäyteiseen arkeen. Vatsalihakset saivat ainakin kunnolla liikuntaa, sillä tuntuu, että me emme varmaan muuta tehneetkään, kuin nauraneet kaiken maailman asioille. Iloista.

Kävin heinäkuussa siskon kahden murkkuikäisen tyttären kanssa Torremolinoksessa. Kaksi viikkoa meni melkein seisoessa kauppojen ulkopuolella, sillä neitojen oli nähtävä jokainen rantakadun kauppa moneen kertaan ja aina erittäin tarkasti, sillä eihän sitä tiedä, josko vaikka tällä kertaa ostaisi jotain. Ostaminen tuntui olevan kuin huumetta, vaikka ihan oikeasti kumpikaan ei olisi tarvinnut yhtään mitään.

Samaan aikaan reissulla oli mukana ystäväperhe ja heidän murkkuikäinen tyttärensä yhtälailla viihtyi kaupoissa. Lopulta päätettiin, että juoskoon neidot kauppoja, me istumme rantakadun merirosvobaarissa odottelemassa. Sinne neitokaiset sitten aina välillä palautuivat ilmoittautumaan ja nauttimaan virvokkeita ja sitten eikun taas menoksi. Merirosvobaari oli aika mukava paikka, jossa oli hyvää musiikkia ja se sijaitsi mukavasti meren rannalla. Ja mikä parasta, sieltä sai hyvää ruokaa iltamyöhään saakka.

Sain sentään vietyä koko porukan merirosvolaivalla seilaamaan, josta tytöt olisivat päässeet uimaankin, mutta luulivat, että laivassa ei ole rappuja ja henkilökunnan pitää ne sitten merestä nostella. Eihän nyt sellaista kehtaa. Kysymällä asia olisi selvinnyt hyvin. Minä pääsin ruoriin ohjaamaan laivaa, tosin luulin, että se on silloin jollain automaattiohjauksella, vaan ei ollut. Tajusin sen siinä vaiheessa, kun nämä ”Merirosvot” ystävällisesti neuvoivat, että kannattaisi väistää tuota vastaantulevaa venettä. Täysin edesvastuutonta antaa meikän olla puikoissa, sillä pidin koko hommaa pilana, heh. No, kyllä laiva ihan ajoissa oikeaan suuntaan sitten kääntyi, kun vähän ruoria tempoilin.

Neidot keksivät jonkinmoisen pomppulaitteen Benalmadena-Costan huvivenesatamasta ja siihenhän oli tietenkin päästävä. Isommalla asia meni ihan nappiin ja hän onnistui lopulta heittelemään kuperkeikkojakin. Nuorempi oli ilmeisesti niin kevyt, että lenteli pitkin seiniä ja suojakaaria, joka taisi vähän sattua, sillä homma hänen kohdaltaan loppui aika lyhyeen. Mutta tulipahan kokeiltua, tuumailin.

Pikkunarakat löysivät itsellensä jotkut aivan ”ihanat” Albertot Tivolireissulla (paikallinen Linnanmäki) ja pari päivää ennen lähtöä kauppakierroksen ohessa vielä toiset ”Juanit”. Siinä sitten messenger osoitteita vaihdettiin ja oli kuulema espanjan pojat niin super ihania, että sitä piti sitten yötä myöten kuunnella, kun hotellihuoneeseen päästiin. Ystäväperheen isä osuvasti sanoi, että tytöt saivat itsetunnon kohotusta koko rahalla. Olisipa itselläkin käynyt yhtä hyvä viuhka.

Meressä en uskaltaunut uimaan kertaakaan. Oli se vesi vaan niin kylmää. Mutta koska näillä nuorilla ei ilmeisesti ole tuntoaistia lainkaan, he siellä riemulla uivat ja keräilivät pieniä näkinkenkiä. Ja sileitä kiviä. Olen tähän keräilyyn itsekin tainnut sortua joskus nuoruusvuosien Espanjan matkoilla.

Kun sitten sain lopulta neidot koneeseen ja kone otti nokan kohti Suomea, jäi minulle aikaa viettää syntymäpäiviäni espanjalaisen ystävättäreni seurassa. Lähdimme syömään paellaa rantakadun ravintolaan ja nautimme koko rahalla, kunnes siestan vuoksi meidät lähestulkoon lakaistiin ravintolasta ulos. Hotellilla päädyimme itsekin viettämään siestaa, uima-altaalla palmujen katveessa ja parannettiin siinä samalla tämä maailma. Illalla pari rinksua ja ajoissa nukkumaan. Viimeisenä lomapäivänäni kävin vielä tapaamassa toista ystävätärtäni, jonka kanssa naukkailimme parit virvokkeet ja paransimme sen lopun osan maailmasta, jota ei vielä oltu parannettu. Joten kyllä sitä nyt kelpaa olla näin hyvässä maailmassa :).

Ei luksusloma vain upean hotellin vuoksi, vaan myös vähäisen turistimäärän vuoksi. Sikainfluenssa veroitti turistimäärää sellaisella rytinällä, että alueen muut Riu –ketjun hotellitkin oli suljettu, paitsi tietenkin meidän ja naapurihotelli, jonne suljettujen hotelleiden asiakkaat muutamaksi päiväksi majoitettiin. Moni työntekijä joutui jäämään lomille ja useat myös pakkolomille. Ehdimme Gootin kanssa ennen sulkemista piipahtamaan ainoaan niistä, jossa oli jonkinasteinen disko. Huima mesta, sisällä oli ainakin 6 ihmistä, baarimikko mukaanlukien. Eihän me tietenkään sinne jääty.

Koska väkeä oli hotellin kapasiteettiin verrattuna vähän, saimme suuremmoista palvelua. Koko ajan oli joku vieressä keskustelemassa meidän kanssamme ja tiedustelemassa, tarvitsemmeko mitään, olimme sitten missä tahansa, paitsi tietenkin vessassa. Joskus olisi mielellään halunnut syödä rauhassa, mutta mitäs tuosta, olihan sekin sellainen erilainen kokemus. Heidän keskusteluinnokkuuteensa saattoi osaltaan vaikuttaa myös se, että puhun espanjaa, joten mikäs siinä oli turistessa.

Suomalaisia tässä kyseisessä hotellissa nähtiin tuskin lainkaan, siksi hämmästyksemme oli suuri, kun eräänä iltana show’ssa, jossa asiakkaiden maiden liput näkyivät, näkyi myös Suomen lippu! Gootti kiekaisi iloisesti ja minä ryntäsin heti sellaisen ihmeen kuvaamaan. Sillä ei niillä leveysasteilla Suomesta paljoa tiedetty. Tosin lippu taisi olla aika hätäisesti kyhätty, koska siniristi näkyi vain lipun toisella puolella. Mutta Suomen lippu se oli. Hienoa! Kysyttäessä Suomen sijaintia kartalla se oli paikallisten mukaan jossain tosi kaukana, pallon toisella puolella. No, siellähän se, heidän näkövinkkelistään.

Epidemian vuoksi emme käyneet missään Mayojen raunioita ihastelemassa, raunioitahan näimme ihan riittävästi aamuisin peilistä. Delfiiniuintiin kyllä menimme, josta saimme muistoksi hankkia valokuvat ja videon. Meitä oli siinä ryhmässä tasan 4 henkilöä. Sain Gootin ylipuhuttua myös veneenperässä, köyden päässä tapahtuvaan laskuvarjoliitoon (parasailing). Veneen viereen meidät kuljetettiin vesiskootterilla, joka tietenkin kasteli meidät valokuvauskelvottomiksi. Tilasin meille valokuvaajan venheeseen, ettei itse tarvitse kameran kanssa hosua. Hyvin suunniteltu juttu, sillä saimme maksua vastaan muistikortin, jossa oli 49 kuvaa kastelluista vetyperoksiideista yläilmoissa. Iloista!

Cozumelin saari oli hätäinen visiitti. Perille päästyämme istuimme eräässä ravintolassa nauttimassa virvokkeita, kun tarjoilija tarjosi taksikuskipoikansa palveluja, jotta pääsisimme rannalle. Lupasi oikein hiekkarannan etsiä. Siis saarelta, joka on kuuluisa hiekkarannoistaan! No, siitä lähdettiin jonnekin saaren toiselle puolelle ja istuttiin taksissa pitkään, kunnes alkoi harmittamaan, että tulee myöhä ja että ei me tänne taksiajelulle tultu. Siitä eka ranta esiin ja uimaan. Kuski odotti meitä, kun uitiin ja otettiin juomat. Kaikkinensa vähän turha reissu, sillä se meni niin myöhäiseksi ajomatkojen vuoksi. Harmi.

Muu aika sitten vain otettiin aurinkoa, syötiin terveellisesti ja uitiin lämpimässä merivedessä. Uima-altaaseen ei pulahdettu, sillä allasbaarissa istuivat päivät pitkät amerikkalaiset, jotka eivät selvästikään käyneet vessassa. Joten se siitä hienosta uima-altaasta.

Gootti on iloista matkaseuraa. Sai kyllä todella nauraa stressin ulos ja vieläkin on hymy huulilla, kun muistelee hänen kaikkia oivalluksia ja toteamuksia, joita itse ei olisi tullut ajatelleeksikaan. Ehdottomasti hyvä reissu!

Lääkärini kylläkin laittoi minut viikon sairaslomalle, sillä minulla oli kaikenlaisia epidemiaan soveltuvia oireita, ilman kuumetta. Mutta varmuuden vuoksi kuitenkin. Tylsää, mutta täällä sitä nyt sitten kotona napsitaan paria antibioottia ja niveltulehduslääkkeitä.

Lauantaiaamuna klo 06:20 Gootti ja minä saavuimme Belgian maan kamaralle Meksikon lomalta Cancunin Playa del Carmenilta.

Jotta Meksikosta pääsi ulos, oli Cancunin lentokentällä täytettävä terveyslomake (rasti ruutuun, onko sikainfluessaoireita, jotka olivat oikein selvästi siinä lueteltu), jotta pääsi matkaan. Ennen sitä he ottivat myös kuumeen otsasta jollain vempaimella.

En tiedä sitten, missä juuri nyt olisin, jos olisin vastannut vaikka ”kyllä” kohtaan yskä, joka minulla oli jo ennenkuin edes menin Meksikoon. Ne olisivat varmaan jossain vaiheessa seuraavaksi todenneet, että meikällä on päällä myös poskiontelotulehdus. Se tosin tuli hotellihuoneen ilmastoinnin myötä. En vain kertakaikkiaan pysty nukkumaan kuumassa. Ja hengitysteiden tukkoontumisen seurauksena päätäkin särki vähäisesti silloin tällöin. Niin ja olihan tuo vatsakin löysällä jo pelkästään ruokavalion täydellisen keventymisen myötä, niinkuin se on ollut sitä joka lomallani noilla seuduilla. Lopulta kestämättömän poskiontelotulehduksen vuoksi oli ihan pakko tutustua Meksikon apteekkien laajaan antibioottivarastoon ja hankin itselleni lääkkeet, että pystyisin edes nukkumaan.

Kun kävimme Cozumelin saarella, siellä piti samainen lomake täyttää, että päästiin saarelta pois. Meikä veti vahingossa rastin ruutuun jokaiseen ”kyllä” -kohtaan. No, ei ollut silmälaseja mukana. Vähän sotilaspojat nauroivat, kun tajusin, että hups, taisi mennä vastaukset vääriin ruutuihin. Ja eikun uutta lomaketta kehiin. Kysyin heti, että minne olisivat meikän vieneet “kyllä” –vastauksien kera, niin he ei kuulema mihinkään. Joku terveysihminen meikän kiituttaisi klinikalle tutkimuksiin. Höh. Ei siis mitään jännitystä! Hyvä, että vastasin kieltävästi kaikkeen.

Belgian päässä jälleen täytettiin lomake, ennenkuin päästiin koneesta ulos. Tosin lomakkeita odoteltiin sitten kyllä aika kauan, mikä oli omituista, jos kerran sellainen piti täyttää. Eivät sitten viitsineet kopioida niitä meille ajoissa, toivat koneeseen vain 6 kappaletta lomakkeita. Luulivatkohan belgialaiset, että koneessa on ehkä myös kopiokone vakiovarusteena? Siellä niitä belgareita seisoi pataljoona lentokoneen ovipielessä mitään tekemättöminä! Alkoi heti sellainen ärsyyntynyt ”Paluu maanpinnalle” –tuntu nousta pintaan.

Näin Cancunin Playa del Carmenin turistikohteesta katsottuna koko sikainfluessa oli vähän yliammuttu vouhotus. Joissain liikkeissä paikalliset pitivät hengityssuojaimia, yleensä ne kyllä roikkuivat leuan alla, joten se siitä suojasta. Kauppakadun baarimikkokin laittoi kerran suojan suunsa eteen, mutta vain valokuvaa varten. Tosin drinkkejä tehdessään hän näytti sitä myös käyttävän. Jos joku katsoi. Muut eivät käyttäneet. Hotellissamme suojaimia ei käyttänyt kukaan. Gootti ja minä kyllä desinfioimme käsiämme tämän tästä, sillä paikalliset muistivat meikäläisen viimevuoden reissulta ja tulivat tervehtimään. Ja sitten jatkossa ne vain tervehtivät käsipäivää muuten vain.

Tuli mieleen, että maailmassa kuolee esim. AIDS’iin hillitön määrä ihmisiä, mikä on minusta paljon pelottavampaa, kuin joku H1N1-virus, kuitenkaan noihin maihin ei kielletä matkustamasta, saati että tästä nyt suuremmin edes jotenkin välitettäisiin. Ainakin siltä se näyttää kyseisille maille suurella äänellä jaettujen lääkkeiden muodossa, jotka sitten osoittautuivatkin lumelääkkeeksi. Olen kyllä hyvin tietoinen, että AIDS leviää vähän eri tavalla kuin sikainfluenssa, mutta en silti pois sulkisi aiheen vakavuutta.

Ajattelin huomenna kuitenkin ottaa yhteyttä lääkäriini, jotta hän voisi minut testata, sillä tuskin minua töihin kaivataan, kun näitä oireita on ilmennyt, tosin vähän eri syistä.

Meksikossa riehuu sikainfluessa. Niinpä ja kahden päivän päästä siellä riekkuu myös ystävättäreni ja minä. 10 päivän kauan kaivattu loma olisi vihdoinkin totta. Varaukset on tehty jo monta kuukautta sitten, että saisi varmistettua Comfort lennon, jolloin saa istuinpaikan lentokoneen etuosasta, enemmän tilaa ja parempaa ruokaa tuolla harmittavan pitkällä lennolla. Lisäksi matkalaukku saa painaa 30 kg. Ja muistaakseni viimeksi sain vielä oman videonkatselulaitteen elokuvineen. Charter lennolla!

Vaan nyt sitten pitää tulla joku sikainfluessa sotkemaan suunnitelmia. Netistä seuraan, kuinka tauti etenee ja koska Meksiko on noilla leveysasteilla yleisesti todella suosittu ja edullinen lomakohde, se leviää takuuvarmasti oikein reippaalla vauhdilla.

Ystävättäreni jo ennakoi huvittuneena, että palatessamme joutuisimme kaikki koneessa olevat karanteeniin. Se olisi hyvä, sillä silloin voisi huoletta nukkua jet lagin pois. En tosin ole ollut koskaan karanteenissa, joten ei ole tietoa, miten sellaisessa ollaan, hih. Muutama maa on käyttänyt tätäkin toimenpidettä Meksikon matkaajien palatessa.

Jos tässä nyt matkaa päästään, eikä maahan kielletä matkustamasta, niin se tietää sitä, että paikanpäällä miehet pitäisi pitää ehdottomasti käsivarrenmitan päässä itsestään, ystäviään ei saisi halata, pussata tai kätellä ja jos kerran diskot ja baarit ovat kiinni (ainakin suurkaupungeissa), niin onko meidän sitten vain istuttava kaikkien amerikkalaisten kanssa hotellissa? Se nyt olisi tosi tylsää. Tosin, hotelli on todella kiva, siellä itse vietin paljon aikaa, kun olin viimevuonna yksikseni reissussa. Mutta ystävättären kanssa pitäisi kyllä vähän päästä bilettämään.

Delfiinien kanssa aion mennä uimaan tälläkin kerralla. Niillä ei onneksi ole tätä influessaa, ne kun eivät ole sikoja, lintuja tai ihmisiä. Royal Swim –ohjelmaan nimittäin kuuluu antaa niille pusu. Vähän sitä ihmettelin, että miksi ”kalaa” pitää pussata? Uusi kokemus sekin.

Taidan alkaa heittelemään kesävaatteita talvisäilöstä pesukoneeseen. Pesen varoiksi kaikki, kokeilen huomenna, mahdunko niistä mihinkään.

Ohjelmassa on tänään pedikyyri ja kokovartalon Relax -hieronta. Ihanaa. Se on kiinalainen Relax Center, joka on sunnuntaisinkin auki. Jossain välissä pitää vielä viedä kauppatavarat toiselle ystävälle, joka eilen saapui Suomesta, jossa oli lonkkaleikkauksessa. Sitten huomenna vielä kampaaja ja lomatunnelma on valmis.