Kokemuksia elävästä elämästä

Tänään työpaikallani kokouksessa keksivät, että minun pitää alkaa antamaan työhöni liittyvää koulutusta myös ranskankielellä, kunhan sitä ensin vähän opiskelen lisää. Ei riitä, että sinulla on 5 kielen taito, ranskaa pitää puhua niille, joilla ei ole kuin se yhden kielen taito. Todella epistä. Näissä hommissa on kuitenkin kahden kielen osaamispakko, joten mietityttää, mikä se toinen kieli mahtaa olla ranskankielisillä. Veikkaan, että sekin on ranska.

Pystyn kyllä lukemaan asiakirjat ja selviän puhumalla normaaleista asioita, muttei tulisi mieleenkään lähteä kouluttamaan ranskankielisiä ranskaksi aiheesta, jota itse olen tehnyt vasta reilut puoli vuotta, tuntematta kyseisellä kielellä edes alan terminologiaa. Johan siinä nauraisi naurismaan aidatkin!

Näiden kielikursseilla ei puhuta työpaikkaterminologiaa muutenkaan. Muistelen, että joskus käymilläni ranskantunneilla opettaja valitteli selkäänsä, kun oli tehnyt puutarhatöitä viikonloppuna ja siitä keskusteltiin. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa! Englannin jatkon lopputentissä teksti koski vankeja, vankiloita ja katurikollisuutta. Revi nyt siitä sitten sanontoja työpaikallesi. Tää on tosi syvältä!

Näillä leveysasteilla jopa kaupassakäynnistäkin saa aivan raivostuttavan kokemuksen. Vaikka olisit ollut kuinka hyvällä tuulella ennen kauppareissua, tulet varmasti ärtyneenä takaisin kotiin.

Ensin tietenkin tulee autoilijat, jotka päättävät koukata liikenneympyrässä vasemmalta puolelta editsesi liittymään, vaikka hyvin näkee, ettei minulla ole vilkkua päällä ja siksi jatkan ympyrässä. Takana tule ketään, mutta minun edestä piti päästä, joten meikä seisoo jarrun päällä sydänhalvauksen partaalla! Oikeata MINÄ ENSIN -ajattelua! Moottoritiellä sama juttu. Autoni ei ole mikään pieni purkki, joten eipähän minuun ainakaan satu, kun rysähtää…..

Ja sitten siellä kaupassa. Jostain kummallisesta syystä siellä pidetään monen perheen seuroja juuri sellaisessa paikassa, ettet pääse eteenpäin. Käytävillä kärryt on keskellä kulkutietä, joten ei toiveita sielläkään päästä mihinkään. Kun sitten tuhannen pardon mölinän jälkeen pääset kassalle, on takana tulevan kärry selässä kiinni ja pari lasta tai aikuiset itse pitävät huolta siitä, että niitä tuupitaan selkään koko ajan, pardon mutinan säetyksellä. Kassajonon ihmeellisyyksiin kuuluu sekin, että tiukan kassajonon välistä pitää joidenkin vain pakosti päästä läpi poikkisuunnassa, odottaen sinun varmaan nostavan oman kärrysi ilmaan, että pääsevät näppärästi, kun eivät viitsi kiertää jotain käpästä hyllyriviä. Olisihan se kamalaa. Joten koko jonon pitää sovitella ja ketkutella kärryjään raivon partaalle saakka. Loputtomasti.

Minun ei varmaan enää pidä lähteä lauantaisin ruokaostoksille. On paremmalla tuulella, kun ei mene minnekään tuupittavaksi.