Kaupassakäynnin riemua
alice @ 16 Huhtikuu 2008 23:44 -
Näillä leveysasteilla jopa kaupassakäynnistäkin saa aivan raivostuttavan kokemuksen. Vaikka olisit ollut kuinka hyvällä tuulella ennen kauppareissua, tulet varmasti ärtyneenä takaisin kotiin.
Ensin tietenkin tulee autoilijat, jotka päättävät koukata liikenneympyrässä vasemmalta puolelta editsesi liittymään, vaikka hyvin näkee, ettei minulla ole vilkkua päällä ja siksi jatkan ympyrässä. Takana tule ketään, mutta minun edestä piti päästä, joten meikä seisoo jarrun päällä sydänhalvauksen partaalla! Oikeata MINÄ ENSIN -ajattelua! Moottoritiellä sama juttu. Autoni ei ole mikään pieni purkki, joten eipähän minuun ainakaan satu, kun rysähtää…..
Ja sitten siellä kaupassa. Jostain kummallisesta syystä siellä pidetään monen perheen seuroja juuri sellaisessa paikassa, ettet pääse eteenpäin. Käytävillä kärryt on keskellä kulkutietä, joten ei toiveita sielläkään päästä mihinkään. Kun sitten tuhannen pardon mölinän jälkeen pääset kassalle, on takana tulevan kärry selässä kiinni ja pari lasta tai aikuiset itse pitävät huolta siitä, että niitä tuupitaan selkään koko ajan, pardon mutinan säetyksellä. Kassajonon ihmeellisyyksiin kuuluu sekin, että tiukan kassajonon välistä pitää joidenkin vain pakosti päästä läpi poikkisuunnassa, odottaen sinun varmaan nostavan oman kärrysi ilmaan, että pääsevät näppärästi, kun eivät viitsi kiertää jotain käpästä hyllyriviä. Olisihan se kamalaa. Joten koko jonon pitää sovitella ja ketkutella kärryjään raivon partaalle saakka. Loputtomasti.
Minun ei varmaan enää pidä lähteä lauantaisin ruokaostoksille. On paremmalla tuulella, kun ei mene minnekään tuupittavaksi.
Aihe Yleinen | Kommentit (4)
Meillon treffit ylihuomenna! Sitäpaitsi siinä liikenneympyrässä kun halutaan jatkaa matkaa, pitäisi ajaa keskemmällä, eikä siinä ulkokaistalla. Mä en nyt kerro, mihin suuntaan mun sormi osoittaa, mutta mä tunnen yhden Alicen, joka kiersi melkein koko ympyrän ulkokehällä….
Ei siel ollu paljon liikennettä sillon, siksi mennä köröttelin ulkokaistalla. Sisäkaistoilta ne ei päästä sua enää sille kaistalle väliin, että pääsisit, minne aioitkin.
Uloimmalla kaistalla olen nähnyt näiden vuosien saatossa muidenkin ajavan, vaikkei ne heti käännykään. Ja vaikka ajaisit toiseksi uloimmalla, ne tulee edelleen sisimmiltä kaistoilta editsesi. Tää on nähty useammin, kuin kerran….onneksi on ollut säikähtäneitä suomalaistodistajia kyydissä, heh.
Kukaan vieraistani näiden vuosien aikana ei ole halunnut ajaa tässä kaupungissa. Miksiköhän??
Täällä ei olekaan mukava ajaa. Olen kokeillut. Turistina luxin kilvissä posottanut vastakkaiseen ajosuuntaan, kääntynyt sieltä, missä se ei ole sallittua ja muutoinkin töppöillyt. Seura tekee kaltaisekseen.
Ei ole helppoa sullakaan Alice. Kaikki samat tuntemukset tunteneena en voi kuin yhtya kuvaukseesi lauantai-ostostelun ihanuudesta ja etenkin siita liikenteesta siella liikenneympyrassa. Liikenteessa minua paljon moottoritiella ajavana kyrsii erityisesti ne, joiden on pakko ajaa niin lahella minun takapuskuriani, etta se kuuluisa Hesari tuskin valiin mahtuisi.