Kokemuksia elävästä elämästä

Retki Coban Maya raunioille oli antoisa. Opimme, millaisiin puihin ei saa koskea, koska ne ovat myrkyllisiä. Yhden sellaisen juurella asusti myös kimalaisia, jotka sen vuoksi olivat myrkyllisiä. Näimme kukan, joka muuttaa väriä keltaisesta siniseksi, kun sitä kuumentaa vaikkapa tupakalla. Eikä se mitenkään kärventynyt. Katselimme, kuinka aito Maya kiipesi puuhun ja pilkkoi sieltä meille purkkaa. Oikeesti, se maistui hyvälle ja miellyttävän makealle. Meille esiteltiin erilaisia kasveja ja puita, joita Mayat käyttävät lääkitykseen.

Sitten tuli aika kiivetä siinä tuhannen kuumuudessa yhteen korkeimmista rauniopyramiideista. Olin siihen mennessä jo ihan riekaleina, sillä kuumuus oli kaataa maahan. Joten nousin vain puoleenväliin tai vähän allekin. Olin varma, että tulisin pää edellä alas, jos nyt ylös koskaan pääsisin. Vähän oli jyrkkää.

Kun selvisimme lopulta ruokailuun, tuntui hassulta, kun koko homma hoitui kuin kouluruokailussa. Rivissä seisoi patojen ja pannujen ääressä suusuojilla varustetut tarjoilijat, jotka kauhoivat lautasillemme ruokaa. Se oli maukasta, onneksi emme kuitenkaan nähneet sen paikan keittiötä.

Sitten pääsimme tutustumaan alkuperäisten Mayojen elämään. Kapeista puista ja lehtikatoista kyhätyissä majoissa asui 8 tai useamman lapsen perheitä ilman huolen häivää ja hymy huulilla. Vähän ne oli likaisia, mutta vesi on siellä kortilla. Espanjalaisen ryhmämme jäsenet jakoivat lapsille karkkia ja hedelmiä arvellen, että he ovat jotenkin surkeita ja nälkäisiä. Asia ei kuitenkaan ollut niin. Päinvastoin. Oppaamme, aito Maya itsekin, nimenomaan tähdensi, että heillä ei ollut puutetta, kaikki oli omavaraista. Lapset näyttivät terveiltä ja iloisilta, samoin vanhemmat. Kenelläkään heistä ei ollut kenkiä ja juuri kävelemään oppineet lapsetkin kulkivat terävien kivien yli kuin ei mitään. Saimme myös käydä heidän koteihinsa tutustumassa, mikä oli kyllä minusta vähän noloa, mutta menin mukana kuitenkin. Riippukeinut olivat sänkyinä ja huovat, mikäli niitä talvisin tarvittiin, roikkuivat kattoparrulla. Keittiö oli pelkkä tulisija. Vessa oli missä tahansa sovitussa paikassa luonnossa.

Lopuksi oli vuorossa uinti makean veden altaassa, joka oli luonnon omaa inspiraatiota. Vesi oli vain noin 24 asteista ja keskellä ei mitään, mutta oikein raikas kokemus sen kaiken tuskaisen kuumuuden päälle.

Oikein opettavainen retki meille kaikille turhuuden kerääjille. Ja hyvä muistutus siitä, että luonnosta saa kaiken tarvitsemansa. Sitä vain pitäisi meidän kaikkien osata myös suojella.