Pistäytyminen Espanjassa siskontytön kanssa

alice @ 31 Heinäkuu 2008 22:44 -

Tuli kesäkuussa ennen Juhannusta käytyä viikon reissulla Málagassa, Benalmádenassa. Olin ensin tilannut 13 vuotiaan siskontyttöni Suomesta Brysseliin ja siitä jatkoimme sitten Benalmádenan suuntaan. Neito taisi vähän jännittää ensimmäistä etelänmatkaansa, mutta hienostihan kaikki meni.

Belgian matkatoimistojen lentoajat ovat tosin aivan vieraalta planeetalta, sillä meidän oli lähdettävä kentälle jo klo 03:15, sillä lennon piti lähteä 05:50. Mitä ihmeen lentoaikoja tuollaiset ovat? Minä nyt en uskaltautunut ollenkaan edes nukkumaan, sillä tiedän itseni ja heräämiseni. Ja kaiken sen kukkumisen päätteeksi lento lähtikin vasta 06:50. Epistä! Toista kertaa en enää seuramatkoilla lähde minnekkään päin Eurooppaa. Pitkillä matkoilla se on aivan sama, mutta Euroopassa lentoja menee ihan järkevilläkin aikatauluilla. Ja arvata saattaa, että emme saapuessamme saaneet heti edes hotellihuoneita, sillä saavuimme hotelliin niin aikaisin ja edellisillä asukkailla oli vielä oikeus pitää huonetta klo 12:00 saakka. Seuraavaksi sitten tietenkin saapuivat siivoojat, joten siinä sitten sinniteltiin matkavaatteissa hillittömässä helteessä huonetta odottamassa.

Ajattelin antaa siskontytölle vähän muutakin kuin taksi kokemusta kiertelemällä paikkoja paikallisbusseilla. Ensin kävimme Benalmadena Pueblossa, ihastelimme maisemia ja napsimme paljon kuvia ja videoita. Sitten piti tulla kyllä taksilla takaisin, jotta saatoin näyttää neidolle, missä olin asunut pari vuotta Espanjassa työskennellessäni. Taksikuski tuli ilomielin meidän kanssamme nauttimaan juomaa entisen asuintaloni alakerran baarin terassille. Jätti vielä puhelinnumeronsakin, jos jossain vaiheessa tarvitsisimme taksia uudelleen.

Toisella kerralla päädyimme Mijaksen bussiin, joka ajeli perille kylään omaa vuoristoreittiään. Vuosien kuluessa teitä on selkeästi levennetty, enkä siksi päässyt pelästyttämään neitoa jyrkillä vuorenrinteillä. Pakko oli tietenkin käydä tutustumassa härkätaisteluareenaan ja kuumuudesta johtuen taisimme paljonkin viettää aikaamme varjoisilla terasseilla kahvilla ja jäätelöllä. Paluumatkalla poikkesimme Fuengirolaan syömään ja sieltä metrolla takaisin Arroyoon. Ja eikun bussiin ja hotellille. Koska säästyimme pitkiltä bussien tai metron odotuksilta ja ehdimme vielä uima-altaillekin hetkeksi.

Onnistuin tapaamaan sentään yhden ystävistäni, toista emme, koska hotelli oli missannut yhteydenottopyynnöt jonnekin laatikkoon Ö. Mutta ei se minua haitannut, meillä oli kyllä oma ohjelma koko ajan menossa, sillä ennen uima-altaalle tai merenrannalle menoa käyvimme aina jossain shoppailemassa, koska silloin ei ollut vielä niin kuumakaan. Neidolle löytyi paljon vaatteita ja kivoja koruja ja hän tuntui olevan niistä kovasti mielissään.

Kävimme myös katsomassa Sea Life paikan kaloja ja onnistuimme jopa silittämään rauskuja. Ne tuli sitä oikein kerjäämään, joten mikäs siinä. Likkaa se vähän värisytti, sillä ei sitä nyt joka päivä kaloja silitellä.

Tulin siihen johtopäätökseen, että ihan suotta sitä pohtii 13 vuotiaan seurassa, mitä pitäisi tehdä. Tärkeintä hänelle oli uiminen, meressä tai uima-altaalla, mukaanlukien jonkin asteen rusketuksen saaminen. Jäätelö oli kova sana. Aamupalatoiveeksi tuli aina lämmin kinkku-juusto paahtoleipä. Illallisella neito valitsi lähestulkoon aina samoja ruokia, jälkiruokaosastolla santsaaminen oli must. Helppo nakki.Hyvä ja iloinen reissu kaiken kaikkiaan.

Aihe Yleinen | Kommentit (0)

Paluuviite URI | Kommentit RSS

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image