Archive for Elokuu, 2008

Itsensä huoltamista ilmassa

alice on Elo 28th 2008 10:51 pm

Useampi ystävistäni on aloittanut erilaisia kuntoilumuotoja käsittäviä harrastuksia. Se on todella hienoa. Itselläni on täsmälleen sama juttu edessä, sillä lonkat jumittaa. Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että se johtuu vain voiteluaineen puutteesta. Mutta voihan asialle yrittää toki tehdä jotain.

Maanantaina aloitan sitten uimisen. Kotini lähellä on Military School, jossa on myös uimahalli, joka tarjoaa eri instituutioiden ihmisille uintivuoroja. Saunaa ei ole, mikä on tavallaan puute, sillä jos vedessä viihtyy tunninkin verran, alkaa tulla vilu ja sauna olisi siinä kohtaa mahtava ratkaisu. Ainakin kerran viikossa yritän innostua uimisesta, josta myös pidän, tosin sinnekin olisi mukavampaa mennä silloin kuin haluaa, eikä joidenkin kapeiden aikataulujen puitteissa. Onhan täällä uimahalleja, mutten ole laiskuuttani niitä etsiskellyt.

On minulla vierashuoneessani myös aika kattava kuntolaite, josta painot löytyy 100 kg saakka. Maukkiksen aviomies kävi sen minulle kasaamassa muutama vuosi sitten. Alussa käytin sitä oikein innolla. On se myöhemminkin ollut käytössä, se on varsin kätevä sellaisten vaatteiden kuivattamiseen, joita ei voi laittaa kuivuriin.

Mutta nyt ryhdistäydyn: käyn uimassa ja alan tönimään kuntolaitetta. Vielä kun viitsisi tehdä työmatkat kävellen. Siitäkin saisi pienen lisän liikuntaan. Mutta kun työmatkani kadut ovat tupaten täynnä autojonoja, niin nauti siinä pakokaasussa sitten reippaasta kävelystä ja “raittiista” ilmasta.

Filed in Yleinen | Kommentit (3)

Järki käteen nyt

alice on Elo 25th 2008 12:19 am

Sisareni pieni tyttö jäi perjantaina koulutiellä ystävänsä kanssa auton töytäisemäksi. Toiselle tytölle ei käynyt kaiketi ihan pahasti, siskontyttö lensi konepellin yli jääden tajuttomana maahan. Kun siskoni sai asiasta tiedon, hän oli täysin tolaltaan, eikä mitään tarkkaa tietoa tytön tilanteesta saatu. Hän yritti saada työnantajalta lupaa poistua työpaikalta ja päästä heti sairaalaan, mutta sitä ei hänelle myönnetty, koska on kuljettajapula, eikä tilalle siihen hätään tilalle saatu ketään.

Itkuinen ja hätääntynyt sisko siinä sitten yritti ajaa reittiään paniikin partaalla. Minä täältä Belgian ihmemaasta soittelin siskolle, varmistaakseni, että hän on kunnossa. Pitäisi ottaa huomioon sellainenkin seikka tässä kuljettajapula asiassa, että kukaan tuollaisessa hätääntyneessä ja itkunsekaisessa tilassa oleva ei ole taatusti pystyvä kuljettamaan muita ihmisiä turvallisesti, saati sitten olla liikenteessä muuta kuin turvallisuusriski. Onneksi toiselle henkilölle soitto tuotti lopulta tulosta ja hän pääsi lähtemään sairaalaan. Suuri kiitos tuolle henkilölle koko sydämestäni.

Se, että on kuljettajapula, ei todellakaan ole kuljettajien vika. Elämässä sattuu kaikille sellaisia tilanteita, että on vain yksinkertaisesti pakko lähteä. Kyseisen työnantajan kannattaisi ottaa huomioon sekin seikka, että kuljettajat ovat myös ihmisiä, joilla on lapsia ja läheisiä, jotka heitä tarvitsevat, kun hätä on suurin. Sen rinnalla on tehokkuuden ja tuottavuuden laskurit aivan yhtä tyhjän kanssa. Vähän inhimillisyyttä kehiin.

Alkusäikähdyksestä toivuttuamme selvisi lopulta, että siskontyttö pääsi ns. “säikähdyksellä”, jos nyt aivotärähdystä ja ruhjeita voi siksi sanoa. Pahemminkin olisi voinut käydä. Luojan kiitos, ettei käynyt.

Joten elämänarvot järjestykseen.

Filed in Yleinen | Kommentit (2)

Madame siivooja

alice on Elo 19th 2008 12:38 am

Kivat! Meikäläinen tuhlasi lauantaipäiväänsä siivoamalla nurkkia, kun Madame siivooja oli aiemmin ilmoittanut olevansa 2 viikkoa lomilla. Jostain takaraivoista tuli kuitenkin tänäaamuna ajatus, että voisin jättää ihan varoiksi pöydälle siivousrahan, kun en kuitenkaan tarkalleen tiennyt, onko hänen 2 viikkoaan eri mittarilla laskettu kuin minulla. Ja olihan se.

Olin kotiin saavuttuani toki tyytyväinen, kun hän oli käynyt, ikkunoitakin oli pesty. Olisin kyllä kuitenkin lauantain siivouksen jättänyt väliin, jos olisin tiennyt, että Madame on tulossa.

Aamulla sisko herätti puhelulla klo 06:00, että ylös ja autoa katsastamaan. Niinpä aamutoimien jälkeen tervehdin mossea autotallissa ja ilmoitin, että nyt mennään “lääkärintarkastukseen” :) . Ja ettei tarvitse olla huolissaan, sillä itselläni on sama edessä ensi perjantaina. Läpihän tuo meni ihan iloisesti, eikä ihme, sillä vaikka mosse on jo 10v vanha, siinä on taulussa vasta häpeälliset 19.000 km.  Aikamoista rahanhukkaa koko mosse, vaan siinäpähän on varmaan vielä autoa eläkepäivikseni, kunhan se hyvin vuosittain huollan.

Joku joskus irvaili, että meikän mossessa bensa kuluu vain haihtumalla. Se on totta. Mutta kun en tässä Belgian ihmemaassa oikein tiedä, minne sillä ajaisin. Lomapäiviäni en mitenkään halua viettää autossa kohteeseen matkustaen, menen mieluimmin lentämällä  ja vuokraan auton sitten kentältä, mikäli sellaisen tarvitsen.

Filed in Yleinen | Kommentit (0)

Lauantain riemua

alice on Elo 16th 2008 01:13 pm

Olen nyt tapellut vaatekaapin hyllyjen kanssa useaan otteeseen, koska hyllynkannattimet antavat periksi ja kaikki romahtaa alas. Vaikka ostan minkälaisia kannattimia tahansa, ei apua tunnu löytyvän, sillä alunperinkään niissä ei ollut sellaisia, jotka niihin olisi kuulunut. Säästöä sekin tässä Belgian ihmemaassa. Alkaa pikkuhiljaa riepomaan koko hyllyt. Vaatekaappi on kuitenkin iso, peilein katettu, liukuovilla ja valoilla varustettu kaappi, jota ei nyt ihan tosta vain paiskata roskiinkaan. Vielä kerran yritän ja sitten vaihdan koko liinavaate hoidon toiselle puolelle kaappia. Sattuu nimittäin olemaan niin, että kaapin liinavaate puoli on senverran muuttanut muotoaan kuperaksi, ettei mikään kannatin kohta enää yletä pitämään hyllyjä paikoillaan.

Tänään pitää viedä auto pesuun, tankkaukseen, tarkistaa rengaspaineet ja nesteet ja eikun maanantaiaamuna katsastukseen. Onneksi se paikka aukeaa aikaisin, että ehtii ajoissa töihinkin. Vuotuiseen huoltoon vien sen sitten, kunhan se on ensin katsastettu. Täällä kun ei ihan nopeasti pääse huoltoonkaan. Ainakaan tämän auton merkkiliikkeessä. Noin kuukauden varoitusajalla.

Varmaan joudun vielä menemään suureen riemukoitokseen, eli kauppaan, joka on täynnä kärryillään tumpeloivia olentoja, jotka kuvittelevat ilmeisesti omistavansa kaupan käytävät perheineen. Joopa.

Positiivistakin löytyy. Lämpömittari heittelee varjossa 23,2 astetta ja päivä on kaunis. Ja sekös kannustaa imurinvarteen. Siivooja kun on lomilla, joten minun tällä kertaa pitää ryhdistäytyä. Taidan kuitenkin ensin tehdä Cappuccinoa ja mennä nauttimaan sitä parvekkeelle.

Filed in Yleinen | Kommentit (0)

Espanjan vieras

alice on Elo 15th 2008 05:36 pm

Espanjalainen ystävättäreni piipahti viikon vierailulle Málagasta. Oli oikein iloista nähdä hänet pitkästä aikaa ja saada siinä samalla tehokasta espanjan intensiivikurssitusta.

Kuljetin neitoa Waterloohon Napoleonin muistomerkkejä ja muita nähtävyyksiä katsomaan, menimme junalla Antwerpeniin timanttikadulle ja pariin otteeseen kiinalaiselle hierojalle, jonka jälkeen molemmilla oli paikat aika hellinä. Piti hänet tietenkin viedä myös Komission päärakennukseen lounaalle, samoin kuin illallisille joko italialaisiin tai espanjalaisiin paikkoihin, että ei tulisi suuria kieliongelmia. Tosin minun piti tulkkailla muista kuin espanjankielestä lähes koko ajan, kaikki kun täällä eivät ole espanjalaisia. Pitäisiköhän harkita uran vaihtoa, kun tulkin homma alkaa sujua jo ihan helposti? Joka tapauksessa koko viikko oli melkoista menemistä ja nauramista.

Meillä oli vähän suunnitteilla lähteä käymään päivän reissussa myös Pariisissa, mutta sääennusteet lupailivat vettä, joten päätimme jäädä Belgian rajojen sisäpuolelle.

Huomasin jälleen jo unohtuneen, kummallisen tosiasian: kotiini majoittuvat vieraani lähes järjestäin keskittyvät koko lomansa ajan vertailemaan Belgiaa ja sen tapoja omaan kotimaahansa,  Belgian tappioksi tietenkin. Suomalaisten vierailuissa se on jo ärsytykseen saakka arkipäivää ja kaikelle valitukselle ja narinalle alkaa pikkuhiljaa ummistamaan korvansa. Oppineena ystäväni vierailusta, arvelen tätä tapahtuvan kuitenkin kaikkien kansallisuuksien kesken. Kysyn vain, miksi mennä ulkomaille ja koko ajan vain jupista ja ruikuttaa, miten kaikki on erilaista? Sellaisten pitäisi ihan oikeasti pysyä vain kotona tuttujen ja turvallisten asioiden parissa. He ovat kyllä myös ovat aika ikävää kuunneltavaa ja mihin niitä pakenet, kun he majailevat kotonasi.

En ole itsekään näistä Belgian kummallisista tavoista innostunut ja taidan jupista niistä usein, vaikka ei kai minulla ihan oikeasti olisi valitukseen aihetta. Mutta kun tämän hullunmyllyn keskellä pitää viettää elämästään aika paljon aikaa, alkaa kattila vain yksinkertaisesti jossain vaiheessa kiehua yli.

Olen aina ihmetellyt, miten joku, noin niinkuin yleensä, viitsii tulla Belgiaan lomailemaan? Minä en kyllä tulisi. Lisäksi olen ihmetellyt itseäni, miksi aina otan lomaa, kun joku tulee kyläilemään. Kesälomat hupenevat vieraiden kestityksen merkeissä, jos sellainen nyt edes mitään lomaa on. Kun itse olen mennyt tapaamaan ystäviäni ja sukulaisiani, ei kukaan ole ottanut vuokseni päivääkään lomaa. Saati kuskannut minnekkään. Joten tästä oppineena en aio enää jatkossa lomailla vieraitteni kanssa. Siinä on omat hyvätkin puolensa, sillä silloin heidän pitää ihan itse etsiä asioita ja paikkoja, mikäli he jotain haluavat nähdä, eikä minun tarvitse olla koko ajan turistioppaan ja tulkin tehtävissä ja roudata jengiä ympäriinsä. Ja vielä parempaa, minun ei tarvitse olla koko ajan maksamassa, mitä porukka ilmoittaa haluavansa. YES!

Filed in Yleinen | Kommentit (2)

Belgian kummallisuuksia

alice on Elo 3rd 2008 10:53 am

Aina olen ollut sitä mieltä, että Belgia on outo maa. Eilenkin lähdin hakemaan vanhaa, korjauksessa ollutta tietokonetta bangladeshilaisestä liikkeestä, jonka piti olla avoinna klo 18:00 saakka. Vaan olikin luukut kiinni. Kun siellä kerran jo olin, päädyin soittamaan heidän kotiovensa ovikelloa, siinä vieressä asuvat ja sieltä tultiin iloisesti  ovi avaamaan liikkeeseen ja vanha tietokone korjauksineen esiteltiin ilman ongelmia. Herra vielä pahoitteli, ettei ollut pitänyt liikettään auki kuin 17:00 saakka, sillä hän koki itsensä huonovointiseksi. Samaninen herra, jonka nimeä en vieläkään osaa lausua oikein, rakensi minulle nykyisen koneeni, niinkuin edellisenkin. Enää ei tulisi mieleenikään ostaa valmista pakettia, kun rakentamalla saa sisään, mitä haluaa. Joka tapauksessa, oikein hyvää palvelua! :)

Sen jälkeen kävin hankkimassa viikottaisen adrenaliini annokseni, eli menin kaupoille. Laskin, että siellä olisi vähemmän ihmisiä lähempänä sulkemisaikaa, kun on loma-ajat menossa, mutta ei.

Mitä vain en jaksa ymmärtää on se, että kärryt jätetään keskelle käytävää siten, ettei kukaan pääse ohitse. Tai pidetään siinä, kaikessa maailman rauhassa tietenkin, sukukokouksia, eikä silloinkaan päästetä muita ohi. Yksi mummeli seisoskeli katselemassa alusvaatteita, tukki koko käytävän lentolaukullaan (teki mummokärryn virkaa) ja kun odottelin rouvaa siirtymään, että pääsisiän sovituskoppiin, hän osoitti minulle hyvin harmistuneita ilmeitä häirinnästä. Valitettavasti hänen piti vielä siirtyä, kun hän edelleen tukki kulkuväylän kun oli siirtynyt juuri sovituskoppien reitille. Nyt sieltä tuli jo huokauksia ja mutinaa. Taisin vastata suomeksi jotain vähemmän kohteliasta. Mä en vain jaksa näitä!

Se voi tietenkin johtua myös näistä helteistäkin, että ihmiset menee vähän hitaalla. Tai sitten se on vain merkki lomailun tarpeesta.

Filed in Yleinen | Kommentit (0)